Kirjataanpa ylös, kun viimein päästiin käymään hierojalla. Olen näköjään vain kuvitellut päivittäneeni Astan selän kuulumisia, näköjään viimeisimmät merkinnät onkin edelliseltä hierojakäynniltä lokakuulta. Monien yhteensattumien vuoksi sopimamme hieroma-ajat on aina peruuntuneet, kunnes nyt viimein päästiin asiaan. Hieronnassa löytyi jumitusta takareisistä ja selästä, kuten aina. Mutta tällä kertaa ei kuitenkaan niin pahana kuin esimerkiksi syksyllä.

Koko ajan tulee mietittyä, onko se kipeä vai ei. Ja jos on, niin kuinka kipeä se on. Mutta olen päätynyt seuraamaan kahta käytöstä, jotka aika hyvin kertovat kivuitsta: takareisien narskuttelu ja vasten hyppiminen. Niin kauan kuin ensimmäistä ei ole ja toista on, niin olen päätellyt, että se ei ole kovin kipeä.

Syksyn jälkeen Astaa on liikutettu varovaisesti. On tehty kolmen, maksimissaan neljän kilometrin, lenkkejä. Yritetty ravailla, eli minä joko kävelen tosi reippaasti tai sitten mennään potkurilla. Välillä lyhyitä lenkejä irti, mutta ei mitään isompaa riekkumista. Mitään pahempia kipuoireita ei ole ollut -ei häiritsevästi reisien narskuttelua eikä vingahteluja. Viikko sitten käytiin filmaamassa koirahiihtoa käsittelevää lehtijuttua varten, ja vaikka ei juostukaan pitkästi, niin sen jälkeen huomasi, että sänkyyn kapuaminen oli vaikeampaa. Laukkaaminen on siis kiellettyjen listalla. Jätin nyt kipulääkkeitä taas välillä pois ja katsotaan jatkuuko hyvä suuntaus. Ongelma tietysti on se, että pää vie enemmän kuin jalat kantavat ja siksi liikuntaa on pakko rajoittaa.

Tarakin kävi hieronnassa tarkistuskäynnillä ja yllättäen piti käsittelystä. Ei siellä mitään isoja löydöksiä ollut, vähän vain laukkalihakset jumissa ketkupolkkailun jäljiltä.

Ja koirahiihtokuvia löytyy muutama meidän kerhon kotisivuilta. Kivaa oli! Astalla oli erittäin kaunis ajohaukku Velmun perässä juostesaan. :) Mutta kuvatusten jälkeen Tara on joutunut "jänikseksi" hiihtoladulle.