Eikös kaikista Oikeistakin Tokokoirista oteta aina tällaisia kuvia?

Tänään oltiin naapurikunnassa Pihtiputaalla kannattamassa täällä meillä peräkylillä pidettäviä tokokokeita.

Veijo Kinnunen jakoi meille tällaiset pisteet tänään:

Luoksepäästävyys: 10

Paikallamakuu: 10

Seuraaminen kytkettynä: 9

Seuraaminen ilman hihnaa: 7,5

Liikkeestä maahan: 10

Luoksetulo: 10

Liikkeestä seiso: 10

Hyppy: 7,5

Kokonaisvaikutus: 10

Yhteensä siis ykköstulos 183 pistettä ja pronssisija!

Seuraamisissa oli epätarkkuuksia siellä täällä. Ilman hihnaa seuratessa Asta jäi ensimmäisellä suoralla seisomaan vähän matkaa kuljettuamme. Kuvitteli kai tekevänsä jättöliikkeitä. Ylimääräisellä käskyllä koira mukaan ja skarppasi onneksi mukavasti loppua kohti. Hypyssä Asta meni maahan hypyn taakse, muutoin kympin liike. En korjannut maahanmenoa, koska se ei osaa mitään ylösnousukäskyä. Jättöliikkeitä tuomari kehui erikseen, olivat kuulemma hyvät. Kiva oli kuitenkin käydä ja pisteitäkin jaettiin aika kiltisti. Naurettiinkin, että näin ne saavat meidät alemmissa luokissa kuvittelemaan, että koira jotain osaisi. Myöhemmin otetaan luulot pois. :) Eikä tarvitse paljon pisteriviä katsoa, kun jo tietää mitä pitäisi treenata ylempiä luokkia varten -ettei vaan sitä seuraamista? Meidän tokokoeura tuskin kuitenkaan saa kovin pian jatkoa. Varoittelinkin Astaa valokuvaa ottaessa, että tämä saattaa jäädä meidän kisauran ainoaksi pokaaliksi. Asta tekee kaikin puolin pikkusievästi nätisti hommia, mutta kyllähän siitä sellainen näyttävyys puuttuu. Mutta tyytyväinen pitää olla tulokseen suhteutettuna tähän meidän huikeaan treenimäärään...

Ei vieläkään sisäkuvia. Koko viikonlopun puuhailin kodinhoitohuoneessa saamatta kuitenkaan mitään valmista aikaan. Tai no tapetoinnit on kokonaan tehty, maalia puuttuu paneleista vielä päällimmäinen kerros. Ei nyt siis mahdottomasti kuitenkaan, mutta aikaa tuhraantuu miettimiseen ja pään pyörittelyyn. Ehkä se siitä vielä joskus...

Tiistaina olisi Astan pelastustottiskoe Kokkolassa. Treenit ovat meneet vaihtelevasti. Eli koesuoritus on kyllä hyvin epävarma. Voi olla, että onnistuu, yhtä suurella todennäköisyydellä ei onnistu. Jäävät liikkeet menevät toisinaan sekaisin. Kun yhtä saa vahvistettua, joku toinen unohtuu. Perjantaina Satu häiriköi, kun Asta oli paikallaolossa. Kun Satu heitteli kapuloita, Asta lähti ryömimään eteenpäin. Siinäpä se meidän paikallaolo, joka on aina ollut niin varma... No annoin vain uuden maahan-käskyn ja jatkettiin vielä jonkun aikaa. Palkkasin sitten kuitenkin. Haluan vakaasti uskoa, että se oli yksittäistapaus, eikä suuremman ongelman alku. ;) Enkä uskalla puuttua siihen nyt hirveästi, koska tiedän, että harkitsemattomia kiukun puuskauksia saatetaan paikkailla pitkäänkin. Keskustelimme asiasta myöhemmin kotona, ja koska Astalla ei ollut mitään vastaan sanomista, ymmärsin, että se oli kanssani samaa mieltä, että kokeessa ryömitään VAIN siinä ryömimis-liikkeessä. ;) Lauantaina ja sunnuntaina paikallaolot ok. Sunnuntaina mukana myös ampuminen. Ryömimistä en ole uskaltanut enää sen koommin treenata. Katsotaan miten käy. Pitäkää peukkuja. :)

Taran kanssa on muutaman kerran treeanttu keppejä, 4-8 kepillä. Palkkaus kiposta onnistuu, ja näillä lyhemmillä matkoilla on päästy palkkaamaan lähes aina. Naksu viimeisellä kepillä on selkiyttänyt hommaa ja toimii selkeänä merkkinä milloin suoritus oli onnistunut. Pujottelu näyttää kuitenkin vaativan joko minun liikkeen tai ääniavun. Pitää miettiä onko esim. ääniavusta tarpeenkaan päästä kokonaan eroon. Puomia myös tehty namin avustuksella, nopeuttaa selvästi. Pitää vain muistaa välillä treeneissäkin jättää se nami pois sieltä.

Jo neljä vuotta rapsahti Astalla mittariin tänään! Paljon onnea ja monia vuosia!

Viimeaikoina on herätelty henkiin myös uinuvaa tottelevaisuusinnostusta. Asta on voinut paremmin ja olen kokeillut jättää kipulääkkeet taas pois. Olin jopa niin optimistinen, että ilmoitin sen Kokkolaan suorittamaan pelastustottista. Koe on toukokuun alussa. Mitäänhän ei olla koko talvena treenattu, eikä kovin vankalla perusosaamisella voida mutenkaan tässä lajissa kehuskella. Ihan nolottaa jo näin etukäteen mennä kokeeseen, mutta toivotaan, että tuomari on suopealla päällä ja tuuli myötäinen.

Kesäkuussa olisi vuorossa pelastusjälki Jyväskylässä. Jos saisimme Astalle vielä jäljenkin hyväksytysti läpi, tulisi siitä hälyvalmis pelastuskoira. Monen mielestä ei ehkä ole mitään järkeä suorittaa kokeita koiralla, joka tarvitsee välillä lääkitystä. Meille olisi kuitenkin tärkeää saada sille tulokset. Silloin voisimme tarpeen vaatiessa ja Astan kunnon salliessa käyttää sitä etsinnöissä.

Maanantaitreenien kokoontumispaikka oli tällä kertaa Kärsämäen K-kaupan parkkipaikka. Asta joutui heti töihin. tarkistettavana oli viereinen tyhjä tontti. Eli umpihankea ehkä 70x70m kokoinen alue. Alueelle oli kuitenkin tallottu hieman jälkiä ja piti lähteä katsomaan löytyisikö muuta. Viime kertaisen treenin jälkeen odotettavissa oli taas mitä tahansa...

Lähdettiin ensin kiertämään alueen reunat ja lähettelin Astaa aina tarkistamaan jälkiä. Välillä lunta oli niin paljon, että Astan jalat eivät yltäneet maahan, vaan se joutui uimaan hangessa. Enpä ole aikaisemmin moista nähnyt. Alueen kahlattuamme jouduimme soittamaan "johdolle" ja toteamaan, ettei mitään erityistä löytynyt. Hyvä, koska mitään erityistä ei ollutkaan. Saimme "johdolta" uuden alueen vähän matkan päästä. Piti tarkistaa kahden rakennuksen väliin jääneet piha-alueet. Sieltä Asta saikin nopeasti hajun rakennusten välissä olevasta ojasta. Ja mistäpä muualta eksynyt voisi löytyä kuin autotien ali menevästä rumpuputkesta. :) Ilmaisu meni hyvin, vaikka Asta ei päässytkään lumivallien vuoksi tulemaan suorinta reittiä rullan kanssa minun luokse vaan joutui kiertämään.

Lopuksi tottista taas kaupan parkkiksella. Tein lyhyen palkattoman setin seuraamista, liikkeestä istumisen, luoksetulon ja vielä vähän seuraamista.  Palkka ruokakiposta autolta.

Ajattelimme alkaa valmistautumaan siihen, että pääkäupunkiseutua koetelleet lumimyrskyt alkavat siirtyä vuosi vuodelta myös tänne pohjoisemmaksi. ;) Kokoonnuttiin taas kirjaston eteen. Kirjaston vieressä on nurmikenttä alue ja siellä tällä hetkellä (kiitos eilisyön lumisateen) reilusti pakkaslunta. Niin karulta kuin se kuulostaakin, niin hautasimme maalimiehen hankeen.

Lähdettiin tuulen alapuolelta etsimään ja Asta merkkasikin hajun, mutta joko haju ei ollut riittävän voimakas tai sitten lunta oli liikaa, eikä Asta lähtenyt sieltä tarkentamaan. Siinä kohdassa ei ollut jälkiä. Edettiin sieltä sellaiseen kohtaan mistä kulki jälki piilolle. Hyvin lähti ja löysi. Maalimiehellä oli vähän tepastellut päällä ja etsinyt pääpuolen ja siellä otti rullan. Näytöllä palkkasin itse ensin ja sitten alettiin kaivamaan eksynyttä esille. Ja sekös vasta hauskaa olikin! Asta kaivoi tohkeissaan! Lopuksi vielä kiposta ruokaa palkaksi, pallo unohtui tällä kertaa autolle.

Lopuksi otettiin häiriötottista kirajston parkkipaikalla. Astalla vähän liikaa kierroksia ja eikä malttanut keskittyä. Toisten tekemät liikkeet oli paljon hauskempia -kävi kahtee kertaan noutamassa Törölle heitetyn tölkin, ja taisi singota eteenmenonkin jonkun muun käskyillä... Saatiin kuitenkin tehtyä vähän merkkiä ja seuraamista, liikkeestä istu ja seiso ja luoksetulokin. Voisihan sitä useamminkin treenata, mutta tottikseen panostamme vain sen verran, että päästään pelatustottikset läpi.

Viikonloppu meni Kiimingissä Marjon luona Aavesilmien tapaamisessa. Lauantaina Asta pääsi treenaamaan hakua. Pitkän tauon jälkeen otettiin perustreeni: etukulmiin ukot, sitten yksi tyhjä ja vielä yksi ukko tyhjän jälkeen. Kaksi ensimmäistä ilmaistiin irtorullilla ja koska ne meni tosi hyvin, otettiin viimeinen kiintorullalla. Kaikin puolin mukavan näköinen suoritus, eipä juuri korjattavaa jäänyt. Tyhjällä olisi ehkä saanut ensin edetä vielä vähän syvemmälle, pistosta tuli enemmän U kuin laatikko. Pitää kiinnittää tähän huomiota ja ottaa kuuri liian syvällä olevia maaleja.

Tokosteltiin myös hieman. Tässä puolestaan kuukauden tauko oli tehnyt tehtävänsä ja näistä ei mitään suurta mainittavaa jäänyt jälkipolville. Kivaa oli nähdä sukulaisia! Melkoisia koirapersoonia joukkoon mahtuukin, omalla tavallaan kaikki niin ihania. Nähdään taas!

Pikkutytöt Asta ja Sylvi uimassa

Nimittäin siihen Kokkolan pelastustottikseen. Kyllä, olemme treenanneet, mutta nähtäväksi jää riittääkö se. Lähdemme kokeseen huippu-urheilijameiningillä -teemme parhaamme ja katsomme mihin se riittää.

Viimeaikoina tottistreenit ovat lähinnä sisältäneet eteenmenoa namialustalle eri kentillä. Alusta toimii hyvin. Välillä olen pitänyt siellä namia valmiina, välillä on vain pelkkä alusta. Vielä liike ei suju kerralla uudella kentällä, vaan vaatii pienen muistutuksen. Ennakoimme tämän ja menemme Riitan kanssa kokepaikalle vähän etukäteen... ;) Lisäksi ollaan kerrattu jääviä liikkeitä. Ne muuten ok, mutta istuminen vaatii vartaloavun. Se onkin aina ollut Astalle vaikein. Lisäksi seuraamista niin, että Asta itse tarjoaa seuraamista ja palkkaan siitä. Ampumis-paikallaoloja ollaan tehty metsälenkkien yhteydessä.

Ja tietysti sitä ryömimistä. Tiesittekö, että kymmenen metriä on oikeasti tosi pitkä matka? Ainakin Astan mielestä ja varsinkin ryömimällä. Aikaisemmin puhuin, että ottaisin ryömimiseen kuonon/pään maassa pitämisen. Se ei oikein ottanut tuulta alleen ja siitä on toistaiseksi luovuttu. Muuten ryömiminen sujuu yllättävänkin hyvin, mutta aivan kymmentä metriä ei kyllä päästä ilman nousemisia.

Näillä mennään, torstaina nähdään mitä pitää vielä treenata ennen heinäkuun uutta yritystä...

Meidän lähin lenkkipolku kulkee pienen niemen ympäri idyllisessä maisemassa järven rannalla. Idylliä rikkoo vain yksi pieni asia -Astan jäniksenajohaukku... Minusta on siis tullut flexi-ihminen. Pitkään olin anti-flexi-ihminen, mutta jouduin myöntymään, koska Asta liikkuu lyhyessä hihnassa helposti peitsaamalla. Ja koska hihnassa joudutaan pakosta kävelemään jonkun verran, hommasin flexin, ja nyt se liikkuu ihan nätisti kun on tilaa enemmän. Flexiä ollaan jouduttu viime aikoina käyttämään vähän enemmänkin, sillä jänikset ovat todellakin heränneet talviuniltaan. Ja mikäpä olisikaan pikkukoirasta mukavampaa (ja emännän mielestä raivostuttavampaa) kuin jänisten perässä kirmailu. Ei auta, pitää alkaa kehittelemään toisenlaisia liikuntamuotoja.

Eilen otettiin eteenmenoa kentällä kosketusalustan avulla. Tosin Asta ei koske siihen, vaan menee vain makaamaan sen luo. Tämä toimi huomattavasti paremmin kuin pallot. Tosin harjoituskin oli helpompi. Käytiin yhdessä viemässä alusta kentän päähän. Sitten vähän seuraamista, valmistelut ja eteenlähetys. Toisella sama ja kolmannella toistolla vähän seuraamista, nouto ja eteenlähetys. Ensimmäisellä lähtö vähän epävarma, muut hyvin. Ja valmistelevassa osuudessa kykenee tekemään hommia, eikä ole kokoajan sinkoilemassa tai jumittumassa johonkin. Jatketaan tällä. Lopuksi lyhyt (mun piti kyllä treenata pitkiä...?) paikallaolo muiden koirien häiriköidessä. Hyvin.

Tänään taas vähän ryömimistä kotona ja lyhyt (?!!! joku ei nyt ole lukenut tekemiään suunnitelmia!!!) paikallaolo. Taidan ottaa ryömimisen osaksi pään pitämisen alhaalla. Naksuteltiin sitä tänään. Katsotaan mitä tästä vielä tulee.

Ilmoitin Astan kokeeseen, nimittäin suorittamaan ennakkoon pelastuskoirakokeiden tottelevaisuusosuuden. Jos saadaan koepaikka, niin maasto on vasta heinäkuussa, mutta tottelevaisus mentäisiin suorittamaan jo 17.6. Kokkolaan. Jos mennään...

Tämän päivän treenien perusteella ei mennä. ;) Oltiin kyllä tosi huonoja. Katselin eilen ilmoittautumisen jälkeen sääntökirjaa tarkistaakseni oliko liikkeiden suoritusjärjestys sama kuin pk-kokeessa. Kaikki näytti samalta, kunnes tulin kohtaan ´ryömiminen´. Ryömiminen?!? Olin autuaasti unohtanut koko liikkeen. Sitä on treenattu viimeksi ehkä syksyllä ja nyt olisi kolme viikkoa aikaa saada homma kuosiin. No paniikissa tänään treenailtiin sitten yhtä sun toista varsin kehnolla menestyksellä. No onneksi paikallaolo sentään toimi.

Ryömimistä tehtiin kotipihassa ja kyllähän se sieltä muistista löytyi kun vähän kaiveli. Mutta mistään koesuorituksen mitoista emme todellakaan puhu. No, pitää vielä tarkistaa mitä kaikkia apuja siinä saikaan antaa koiralle. Hyödynnämme varmasti kaikki!

Illalla yleisurheilukentällä treffit Marin ja Velmun kanssa. Ensin paikallaolo, 3 minuuttia rivissä, Tara myös mukana, jotta saatiin Velmulle enemmän kavereita. Se hyvin. Makaa lonkalla, mutta sepä ei meitä haittaa.

Sen jälkeen eteenmenoa niin, että olin vienyt palkat (kolme palloa) jo valmiiksi kentän päätyyn. Vähän seuraamista alkuun. Seuraaminen vähän tahmeaa, kyttäsi kokoajan treenireppua, jossa ruoka odotti. Sitten valmistelut ja lähetys eteen. Lähti, mutta ei näköjään ollut selkeää muistikuvaa liikkeestä ja jäi pyörimään kentän keskelle. Otin uudelleen -ei. Ja vielä uudelleen, jolloin lähti hyvin ja löysi palkat. Ei tosin osannut valita minkä pallon ottaisi. Kävin leikittämässä ja tuotiin yksi pallo pois. Toinen uudelleen, tämä hyvä. Kolmannelle lähetykselle jätin vain pienen pallon. Lähti hyvin, mutta ei löytänyt palloa. Tässä välissä olisi tietysti pitänyt älytä käskeä maahan, mutta enpä hoksannut. No ei tullut onneksi pois kuitenkaan, vaan juoksin näyttämään pallon. Emme osaa siis tätäkään! O-ou! Myös valmisteleva osuus on hirveä, kun ei Asta pysty keskittymään, kun tietää, että kohta saa juosta.

Hommaa siis riittää! Tulevia treenejä varten:

-Pitää miettiä ja kokeilla mihin palkat jättää vai pitääkö taskussa. Ei näköjään pysty työskentelemään, jos palkat on liian lähellä ja vielä näkösällä.

-Eteen lähetystä namipurkin kanssa? Säilyttäisikö toimintakyvyn valmistelevassa osuudessa paremmin kuin pallo? Useampi palkka valmiina ei oikein toimi.

-Pidempiä paikallaoloja

-Ryömimistä kotipihassa

Ensin kuitenkin kuulumisia tokorintamalta. Eilen päästiin ensimmäistä kertaa sulalle treenikentälle. Otettiin ensin yhteispaikallaolo, ja Asta ja Velmu nököttivät 3 minuuttia nätisti vierekkäin. Sitten ensimmäisenä vuoroon Asta. Aluksi ilmoittautumisia tuomarille, siitä siirtyminen vähän matkan päähän perusasenton ja heti vapautus hakemaan repusta pallo. Ensimmäisellä kerralla oli ihan hölmistynyt moisesta treenin lyhyydestä, mutta parin kerran jälkeen alkoi lamppu syttyä. Palauteltiin mieleen myös hyppynouto. Ja lopuksi eteenmenoa. Vietiin yhdessä useampi lelu kentän päähän. Sitten vähän seraamista ja lähetys eteen. Nämä on kyllä tosi vaikeita. Astan toimintakyky häviää välittömästi, kun se on nähnyt lelun viennin ja tietää kohta pääsevänsä sinne. Ei sitten millään kykene istumaan sivulla kun jännitys on niin suuri. Mitenkähän tästä liikkeestä saisi jotenkin vähemmän houkuttelevan. No onnistuttuuin tekemään kolme eteenlähetystä jotenkin.

Velmu tuli välissä kehiin ja sen jälkeen Astalle vielä yksi kokeilu. Lelu valmiina odottamassa kentän päässä. Sitten kisatyyppisesti ilman palkkaa ilmoittautuminen, pieni pätkä seuraamista, hyppynouto ja lopuksi eteenlähetys. Liikkeet meni ihan hyvin. Eteenmenon valmistelu paljon parempi. Vähän kiemurteli eteen juostessa, koska ei nähnyt lelua, mutta meni kuitenkin. Summa summarum. Kun tehdään tuttuja liikkeitä, tehdään jatkossa aina pidempää pätkää ilman palkkaa. Kestää palkkaamattomuuden, mutta liiallinen palkkaaminen väsyttää ja vire laskee.

Agilityssa puolestaan vire oli tänään kohdallaan. Tehtiin hyppy-rengas-yhdistelmää ilman ohjausta, palkka edessä namialustalla. Hyvin. Sitten vähän keinua ja hyppy-keinu-yhdistelmää. Hyvin. Toisessa satsissa pientä neljän hypyn (55 cm) ja putken yhdistelmää. Sekin hyvin! Tällä kertaa kumpikaan ei kuumunut liikaa. ;) Asta hyppää vaan melkoisia kenguruloikkia hypyillä. Aivan liian korkealta, ihan turhaa. Toivotaan, että kokemuksen myötä vähän säästäisi itseään. Saatiin seuralle vinokepit. Niinköhän sitä piti nekin alkaa treenaamaan?!?

 Tavattiin Marin ja Velmun kanssa tottiksen merkeissä leirikeskuksen pihassa. Astan kanssa oli suunniteltu tehtävän tilannekatsaus pk-tottiksen jäävien liikkeiden osalta. Eli suoritettaisiin ne kisamaisesti (pienillä avuilla kuitenkin) ja seisomisesta suoraan repussa olevalle palkalle. Vein repun kentän toiseen päähän, koska ajattelin palkkaavani Astan taaksepäin liikkestä seisomisesta. Huono idea! Asta kuvittli olevansa menossa eteenlähteeämiseen. Ja seurasi metrin edellä ja kerran karkasikin. Hain repun pois. Vähän parempi, edisti enää puolimetriä. ;) Kaikki jäävät menivät oikein, luoksetulo hyvä ja vire pysyi hyvin. Vapautus suoraan seisahtumisesta. Pelailtiin palloa ja sitten autoon Velmun suorituksen ajaksi. Ja voi sitä ulvontaa...

Velmun jälkeen Asta ansaitsi vielä iltaruoat paikallaololla. Kolme minuuttia, jonka aikana Mari teki tottista ilman koiraa ja heitteli noutokapuloita. Hyvin pysyi rauhallisena.

Mutta ongelmaksi muodostuivat siirtymiset ja tätä on ollut aikaisemminkin. Eli ilmoittautumisen jälken kun siirrytään suorituspaikan alkuun, niin Asta haistelee maata ja on lähdössä puuhailemaan muuta. Pitää jotenkin selkeyttää näitä, ettei se luule, että voi vain humputella. En kyllä viitsisi seuruttaakaan näitä matkoja... Jotenkin pitäisi kuitenkin saada kerrottua, että ollaan oikeasti menossa tekemään jotain. Nimittäin sitten kun sen ottaa perusasentoon, niin se on hyvin lähdössä mukaan hommiin. Mutta ilmeisesti välimatkaa ei pidä työntekona. Pitää miettiä.

 Tara lähti jo perjantaina terapia- ja kaverikoirakeikalle Muhokselle ja me jäätiin Assun kanssa kaksistaan. Asta on nyt voinut ihan hyvin, vaikka pahasti näyttää siltä, ettei anaalivaivoista päästy kokonaan tällä operaatiolla. Mutta pitää soitella lääkäriin ja mietitään tilannetta. Paljon ei ehditty pääsiäisenä keittiön purkutöiltä treenaamaan, mutta jotain pientä silti. Kotitokoina on treenattu takajalkojen käyttöä temppuina ja harjoiteltu kiertämään takakautta perusasentoon. Katsotaan nyt otetaanko näistä mitään viralliseen käyttöön.

Tänään sitten kaivettiin pitkästä aikaa aseet kaapista ja otettiin muutama laukaus namiruutuun. Asta ei varsinaisesti ole laukausarka, mutta olemus hieman laskee. Yritetään siis saada ampumisesta vähän mukavampaa ja vire säilymään. Kolme laukausta parinkymmenen metrin päästä Astan etsiessä lohipyöryköitä. Monesti pää nousee laukauksilla, tällä kertaa ei reagointia. Lopuksi pelattiin vielä pallolla. Otetaan nämä taas ohjelmistoon.

Tänään tietysti ajeltiin etsintätreeneihin. Oltiin isolla varastoalueella, jossa monenlaista rompetta, isoja kasoja lastauslavoja, autonromuja ym. Astalle ensin taas muutama rullan pito ja palkaksi näytölle sekä kerran kokonaisena ilmaisuketjuna. Hyvin pysyi rulla minun laittaessa liinaa useamman kerran ja välillä vähän vetäen rullasta. Rulla pysyi jopa niin hyvin, että jostain syystä näissä Asta ei irrottanutkaan rullasta vaan juoksi rulla suussa näytölle. No, tämä ei liene vaarallista ja tuskin jää tavaksikaan. Ensin on ongelmana, että tiputtaa liian aikaisin ja sitten ei tiputakaan ollenkaan... Pitää ehkä kuitenkin tarkistaa sääntökirjasta oliko tämä erikseen kiellettyä?

Varsinaiseen etsintään kolme maalimiestä, menivät kuitenkin piiloon yksi kerrallaan. Kaksi ensimmäistä irtorullilla. Hienosti pysyi rulla suussa, vaikka laitoin liinaa taas useampaan kertaan. Näillä ensimmäisillä juoksi taas näytölle rulla suussa ja tiputti vasta maalimiehellä sen. Kolmas oli tarkoitus ottaa kiintorullalla. Maalimies oli piilossa vähän korkeammalla ja Asta jäikin siihen vähän pyörimään, hyppimään romukasaa vasten ja vinkumaan. Onneksi mm huomasi antaa irtorullan ja ilmaisu sillä hyvin. Näitä ylhäällä olevia on kyllä otettu, mutta nyt oli vähän epävarmaa kuitenkin. Olisi se ehkä ottanut kiintorullan, jos olisi vähän odottanut, mutta hyvä näin, ei tule turhaa epävarmuutta. Ensikerralla otetaan sitten jo kiintorulla taas mukaan kuvioihin.

 IKSY:läiset olivat järjestäneet Mia Skogsterin kouluttamaan tottelevaisuutta Iisalmeen viikonlopuksi. Sinne piti tietysti mennä ja mikä hienointa, sain Astalle myös koirapaikan koulutukseen. Aamulla oli ensin luento ja iltapäivällä harjoitukset koiran kanssa. Turhaan ei ole Miaa kehuttu, hän oli erittäin selkeä luennoitsija ja paneutui käytännön harjoituksissa ammattimaisesti jokaisen koiran ongelmiin. Koulutus jatkuisi huomenna vielä muilla harjoituskoirakoilla, mutta me tyydymme tällä kertaa vain yhteen päivään. Tässä muutamia ajatuksia päivän koulutuksesta.

Päivän tärkeimpänä antina itselle jäi mieleen koiran vire ja sen ylläpitäminen eli jännitteen luominen suorituksiin ja niiden välille. Tämä on meilläkin se heikoin lenkki. Pitkään töitä tehdessä vire helposti laskee ja suoritusten taso sitä myötä. Nyt sain hyviä käytännön vinkkejä miten jännitettä ja koiran keskittyneisyyttä voidaan lisätä. Katsotaan miten käytännössä saadaan näitä toteutettua. Vireen ylläpitämiseen kisoissa liittyy myös liikkeiden välinen aika. Pitäisi kokeilla miten oman koiran kanssa jännitteen saa parhaiten säilymään liikkeiden välillä ja mistä asioista koiran vire laskee: Miten kehutaan? Kosketaanko koiraan?

Luennolla käsiteltiin tottelevaisuuden opettamista eri ikävaiheissa. Lyhyesti voisi todeta, että pohja liikkeille luodaan pentuiässä ja väärin opittuja käytösmalleja on vaikea, ellei lähes mahdoton, korjata aikuisiällä. Käytännön osuuksissa oli muutamia vanhempia koiria, joiden virheellistä seuraamisasentoa kokeiltiin korjata varsin voimakkaillakin pakotteilla. Itselle jäi sellainen mielikuva, että näitä voidaan kokeilla, mutta niillä harvoin saadaan pysyviä tuloksia. Vuosia toistetut käyttäytymismallit ovat tiukassa. Eikä tietysti ole koiraa kohtaankaan reilua opettaa ensin väärin ja alkaa sitten rajuilla pakotteilla korjaamaan.

Kaikki tekevät koulutuksessa virheitä. Joitakin virheitä joudutaan vain hyväksymään jo ihan sen vuoksi, että kaikilla koirilla (ja ohjaajilla) ei ole edellytyksiä 100 pisteen tottikseen. Pitäisikin miettiä, miten sillä omalla koiralla olisi mahdollista saada parhaat mahdolliset pisteet. Pitää miettiä mitä virheitä pystyy korjaamaan ja mitä kannattaa korjata, jottei 1 pisteen virhe muutu "korjauksen" seurauksena 5 pisteen virheeksi. Tärkeintä koiran suorituksessa on motivaatio ja vasta sen jälkeen tulee tekninen virheettömyys. Virhettä ei saa korjata motivaation kustannuksella.

Käytännön harjoittelussa valitsin Astan kanssa tehtäväksi noudon. Nouto on meillä periaatteessa ihan hyvä, mutta mitä isompi kapula sen huonompi nouto. Tehtiin aluksi muutama luovutus/kapulan pito-harjoitus, jotta nähtiin millä mallilla se on. Luovutusasento on hyvä, mutta ote kapulasta huononee samalla kun kapulan koko suurenee. Pikkukoiran pää kääntyy kapulan painon mukana. Pyrittiin saamaan Astalle noutoon korkeampi vire ja sitä kautta napakampi ote kapulasta, palkkaus aina lelulla. Luovutukseen ei jäädä pitkäksi aikaa vatvomaan, vaan vapautetaan koira nopeasti: kehu kapulaa pitäessä - heti irroitus - kehu -vapautus palkalle. Harjoiteltiin myös jännitteen luomista ennen noutoon lähtöä. Ei tehty noutoa kokonaisena, vaan niin, että kapula on valmiina ja koira jätetään lähelle kapulaa (kuitenkin ohjaajan ja kapulan väliin, koira kapulaa kohti). Eli koira käy nappaamassa kapulan ja palauttaa sen. Nämä onnistui hyvin. Ollaan tehty tätä aiemmin niin, että koira lähtee kapulan takaa. Mutta näissä, missä koira joutuu kuitenkin kääntymään, kapulaan tarttuminen oli paljon parempi. Noudoissa periaatteena, että toistot eivät tuo lisää vauhtia. Koska Asta osaa noudon, tehdään vain yksi tasamaanouto per treeni. Vauhtia on mahdolista saada myös matkaa pidentämällä. Mitä isompi kapula, sitä pidempi noutomatka. Lopuksi tehtiin pitkä luoksetulo koko maneesin mitalla, tässä hyvä vauhti ja tuli hyvin suoraan eteen.

 Jottei hiihtolomalla olisi liian vähän istunut autossa, ajeltiin tänään Haukiputaalle kevään toiseen koulutukseen. Huhtikuun lopulle on vielä varattu yksi kerta. Aluksi tottelevaisuutta, jossa Asta teki katsekontakti harjoituksia ja pikkuisen liikkeelle lähtöjä. Saatiin taas vinkkejä kaikenlaisten häiriöiden lisäämiseen. Se on selvästi huomannut mikä näissä harjoituksissa on ideana. Kun vinkupallo vingahtaa vieressä, niin katsekontakti vain paranee. Hyvä! Palkkaaminen maltillisesti niin, että sai itsekseen vähän aikaa puuhailla pallon kanssa. Lopuksi aika vapaasti tehty liikkeestä seisomaan jääminen, jossa hyvä pysähdys. Ajatus takapalkasta näyttää toimivan sekin. Asta on nyt (jopa minun silmään) liikkunut vähän rennommin. Toivottavasti suunta jatkuu samana.

Agilityssa ohjelmassa olivat kontaktit, kepit ja radalla poispäin kääntämiset. Taran kanssa on itsekseen treenattu sitä, että se tarjoaa puomin alastulolla oikeaa paikkaa ja palkka tulee vähän kauempaa austalta tai minulta. Vähitelleen tämäkin näyttää nopeutuvan. Kepeillä Tara on alunperin opetettu käsiohajuksella -ajalla, jolloin vinokepeistä ja ohjureista ei ollut tietoakaan. Vaikka se on nopea, se ei ole kovin itsenäinen pujottelija, eikä kestä palkkaa maassa keppien jälkeen. Katsottiin vähän miten palkkaa keppien jäljessä voisi alkaa treenaamaan. Pitää nyt vain miettiä maksaako vaivan lähteä tuota treenaamaan eteenpäin vai pärjätäänkö entisellä. Toisaalta siitä nyt ei mitän haittaakaan ole.

Poispäin käännöt sujuvat kunhan ohjaaja vain muistaisi huitoa oikealla kädellä oikeassa kohdassa. Periaatteessa kaikki meni hyvin, mutta nyt pyrittiinkin täydellisyyteen, ja löytyihän sitä viilaamista. Meidän tavoitteena onkin aina ollut lähinnä "selviytyä" radalta. Mutta Tara osaisi paljon enemmänkin ja siltä voisi vaatia enemmän. Lisäksi saimme kotiläksyksi treenata tiukkoja käännöksiä. Tahtovat kuulemma vähän venyä.

Tara sai taas kovasti kehuja. Ja kyllähän se onkin hieno agilitykoira! Ikää sillä on kuitenkin jo sen verran, että parhaita kisavuosia ei enää ole kovin montaa jäljellä. Kohta pitäisi päättää haluaako sen kanssa saavuttaa jotain vai riittääkö pelkkä kotona puuhastelu. Toisaalta agilityssa menestyminen vaatii tänä päivänä paljon ajan lisäksi melkoisia taloudellisia panostuksia. SM-nollat eivät -ihan kirjaimellisesti- tule ilmaiseksi. Toisaalta tiedän, että en todennäköisesti tule koskaan omistamaan yhtä hienoa agilitykoiraa. Sillä minkä agilitykoirassa voittaa, sen kotikoirassa häviää. Ja niin rakas kuin se onkin, on pakko todeta, että toivottavasti en ihan heti tule omistamaan tuon luonteista koiraa. Niin, ja tietenkin se ohjaaja. Ei kai auta vaikka on sm-tason koira, jos on vain kunnallisen tason ohjaaja.

 Viikonlopun ohjelmassa oli tällä kertaa agility- ja tokokoulutusta Oulussa. Ollaan varattu porukalla muutamia koulutuskertoja Kaplaksen Marilta ja sunnuntaina aloitettiin.

Ensin otettiin vähän tokoa. Astan kanssa katsottiin millä mallilla seuraaminen on ja kyseltiin siihen treenivinkkejä. Aluksi otettiin kisanomaisesti alokasluokan tasoinen kaavio käskytettynä, ilman palkkoja kädessä tai näkösällä, jotta nähdään koiran todellinen taso. Asta otti häiriötä uudesta paikasta, toisella puolella treenaavista koirista sekä agilityesteistä kentän laidalla, ja katsekontakti tippui välillä, täyskäännökset eivät suju hyvin pitkää liikettä tehtäessä ja seuraamispaikka on liian edessä. Mutta muuten ihan hyvin ;) . Tällä kertaa katsottiin harjoituksia katsekontaktin vahvistamiseen. Eli kotiläksynä on nyt perusasennossa katsekontaktin pitämistä, monenlaisista häiriöistä huolimatta.

Heti kun Asta tuli halliin, Mari sanoi heti, että Astalla on selkä jumissa, ranka on kuulemma kierossa. Näkyy myös siinä, että koiran ollessa maassa oikea polvi on vasenta edempänä. Enpä ole tullut ajatelleeksi... Viikonloppuna päästään hierojalle, katsotaan mitä sieltä löytyy.

Agilityssa puolestaan Tara pääsi vauhtiin. Käytiin läpi ihan perusohajuskuvioita ja meikäläinenkin oppi tukun uusia hienoja nimiä eri tempuille. Nyt minäkin tiedän mitä tarkoittaa mm. vekit ja whisky-leikkaukset. Tara oli tietysti innoissaan ja sai kovasti kehuja tarkkuudesta, ohjautuvuudesta ja vauhdista.

 Tänään korkattiin vuoden parkkiskausi, kun pakkaset asettuivat viimein oikealle lukemalle oikeana päivänä. Halpa-Hallin parkkiksella olikin sopivasti häiriötä.

Astan kanssa otettiin ensin vähän seuraamista henkilöryhmässä, jossa oli vieras koira. Hyvin meni, vaikka se edistääkin aika reilusti. Katsottiin samalla myös oikealle tehtävään täyskäännökseen sopivampaa askellusta. Sitten liikkestä seisomista takapalkalla. Tahtoi mennä maahanmenoksi, vaikka sitä(kään) ei kyllä olla vähään aikaan treenattu. Lopuksi vielä nouto (ohjatun noudon kapulalla), joka pientä kapulalle syöksymistä lukuunottamatta ihan mallikas suoritus.