Tara ja Satu kävivät vuoden ensimmäisissä agilitykisoissa Kuopiossa juoksemassa kolme rataa. Tällä kertaa ei mitään merkittäviä tuloksia tullut, vauhtia oli kuulemma riittänyt -ainakin koiralla. Satu käy nyt Taran kanssa joka toinen viikko Ässä-treenessä. Harmi, että meillä treenimahdollisuudet näin talvella ei ole kovinkaan hyvät. Mutta tästäpä se kisavuosi lähtee taas käyntiin, jatkoa seuraa!

Kirjataanpa ylös, kun viimein päästiin käymään hierojalla. Olen näköjään vain kuvitellut päivittäneeni Astan selän kuulumisia, näköjään viimeisimmät merkinnät onkin edelliseltä hierojakäynniltä lokakuulta. Monien yhteensattumien vuoksi sopimamme hieroma-ajat on aina peruuntuneet, kunnes nyt viimein päästiin asiaan. Hieronnassa löytyi jumitusta takareisistä ja selästä, kuten aina. Mutta tällä kertaa ei kuitenkaan niin pahana kuin esimerkiksi syksyllä.

Koko ajan tulee mietittyä, onko se kipeä vai ei. Ja jos on, niin kuinka kipeä se on. Mutta olen päätynyt seuraamaan kahta käytöstä, jotka aika hyvin kertovat kivuitsta: takareisien narskuttelu ja vasten hyppiminen. Niin kauan kuin ensimmäistä ei ole ja toista on, niin olen päätellyt, että se ei ole kovin kipeä.

Syksyn jälkeen Astaa on liikutettu varovaisesti. On tehty kolmen, maksimissaan neljän kilometrin, lenkkejä. Yritetty ravailla, eli minä joko kävelen tosi reippaasti tai sitten mennään potkurilla. Välillä lyhyitä lenkejä irti, mutta ei mitään isompaa riekkumista. Mitään pahempia kipuoireita ei ole ollut -ei häiritsevästi reisien narskuttelua eikä vingahteluja. Viikko sitten käytiin filmaamassa koirahiihtoa käsittelevää lehtijuttua varten, ja vaikka ei juostukaan pitkästi, niin sen jälkeen huomasi, että sänkyyn kapuaminen oli vaikeampaa. Laukkaaminen on siis kiellettyjen listalla. Jätin nyt kipulääkkeitä taas välillä pois ja katsotaan jatkuuko hyvä suuntaus. Ongelma tietysti on se, että pää vie enemmän kuin jalat kantavat ja siksi liikuntaa on pakko rajoittaa.

Tarakin kävi hieronnassa tarkistuskäynnillä ja yllättäen piti käsittelystä. Ei siellä mitään isoja löydöksiä ollut, vähän vain laukkalihakset jumissa ketkupolkkailun jäljiltä.

Ja koirahiihtokuvia löytyy muutama meidän kerhon kotisivuilta. Kivaa oli! Astalla oli erittäin kaunis ajohaukku Velmun perässä juostesaan. :) Mutta kuvatusten jälkeen Tara on joutunut "jänikseksi" hiihtoladulle.

Kuoroharjoitusten jälkeen tehtiin jälki kulkmaan tien varsille. Tein jäljen noston niin, että tein jäljen parkkipaikan poikkija jätin esineen keskelle. Vasta n. 10 m päässä esineestä jälki lähti "puhtaalle alueelle". Siitä sitten pyörätien ja autotien vartta käyden yhden kerrostalon pihassa ja saman autotien toista puolta takaisin. Jälkeä tehdessä tuli muutamia ihmisiä vastaa ja ajaessakin yksi. Ensimmäisenä esineenä kangasesine, muuten neljä keppiä. Ajettiin jälki heti.

Otettiin nosto niin, että etsittiin koira irrallaan seurakuntakeskuksen pihaa. Törmättiin esineeseen, jonka Asta nosti hyvin ja siitä otettiin haju ja  lähdettiin katsomaan josko löytyisi jälki. Vähän pyöri, mutta otti sitten jäljen. Liekö sattumaa vai taitoa, mutta samapa tuo. :) Alku menikin hyvin. Mutta sitten se missä jälki oli myös toisella puolella tietä oli vähän sähläämistä, kun en voinut päästää Astaa työskentelemään vapaasti, kun olisi huomannut paluujäljen. Huonosti suunniteltu -ei tällaisia enää! Kerrostalon piha oli vaikea, mutta selvitti kohtuullisesti. Palatessa yhdessä risteyksessä teki parinkymmenen metrin hukkalenkin ja sitä jouduttin työstämään, mutta löysi sitten kuitenkin takaisin jäljelle kun palattiin taaksepäin.

Tuli myös mieleen, että seuraavalle koiralle pitää opettaa esineiden ilmaisu maahanmenemällä. Nyt on vähän hankala ottaa esineistä hajua, kun ne tuodaan minulle ja sitten niissä on minunkin haju. Näissähän se ei toki haittaa, kun on omatekemä jälki. Mutta jos olisi vieraan tekemä jälki ja haluaisi olla tarkka, niin olisi parempi, kun ei itse kovin näpelöisi kaikkia esineitä.

Jaktettiin maanataitreeneissä talvijälkeilyn parissa. Pakkasta reilut 10 astetta, mikä alkaa olla jo ehkä vähän liian kylmääkin jäljestelyyn. Tällä kertaa tehtiin vähän pitempi jälki, pituutta tuli yhteensä ehkä jopa 700 metriä. Matkalla kolme esinettä ja kaksi ruokakippoa sekä vielä eksynyt jäljen päässä. Jälki kulki autotien reunaa ja jatkui varastoalueelle. Ajettiin jälki heti kun oli tullut valmiiksi.

Partioitiin ensin tien reunaa, jossa oli useampia jälkiä, ja törmättiin esineeseen. Siitä lähdettiin varsinaisesti jäljestämään. Jälki meni tosin hyvin. Harhajälkiäkin näkyi mukavasti. Risteyksissä tarkisteli muita jälkiä huolellisesti, mutta osasi hyvin palata omalle. Yksi pieni esine jäi matkalle, oli ollut yhdessä risteyksessä. Lopussakin oli vähän pähkäiltävää, kun maalimies olikin kiivennyt ylös pinossa olevaan betonirenkaaseen. Nopeasti sai paikallistettua kuitenkin.

Ja sitten vuoden ensimmäistä kuvasatoa. Jo eilen aurinko pilkahteli hetken aikaa, mutta pakkasmittari liikkui niissä lukemissa ettei kameran kanssa kannattanut vaivautua. Tänään pakkanen oli jo miellyttävissä luvuissa, ja kun puolenpäivän jälkeen näytti siltä, että aurinko taas näyttäytyisi, niin lähdettiin kuvaamaan joululahjaksi saatuja villapaitoja. Valoa oli niukasti ja sitäkin vähää kesti vain hetken. Talvikuvaustaidot olivat vähän ruosteessa ja kotiin tultua delete-nappia painettiin useammankin kerran. Tässä silti muutamat.

Joulupukin tontut olivat tehneet paidat Novitan ohjeella. Astan takissa on muutettu ohjetta niin, että kauluksen ja jalan aukon väliin ei neulota niin pitkästi kuin ohjeessa, mutta jalan aukko on suurempi. Myös lyhyet hihat olivat hyvä valinta. Hyvin pysyivät paidat menossa mukana ja paidan sisältä molemmat olivat ihan lämpimiä kotin palatessa.